Ready to goJotkut asiat ovat ikuisia, kuten maito ja Rolling Stones. Useimmat asiat kuitenkin muuttuvat ajan kanssa - joka tarkoituksella tai toisten asioiden vaikutuksesta. Näin myös konservatiivista juuristaan huolimatta tekee Zillertal. Joulunajan pikavisiitillä seuraavanlaisia muutoksia tarttui visiiriin.

Hintartuxin alakabiini on uusittu pöyhkeäksi kolmattakymmenettä henkeä vetäväksi kopiksi. Muutos taisi olla ihan paikallaan, sillä vielä viime talveen asti alakabiinin kapasiteetti oli seuraava kahta pienempi. Ala-asemarakennelma on maisemoitu uuden kabiinin ympärille ja muodostaa näin yhtenäisen rakennuksen lippukioskin ja vuokraamon/huoltamon kanssa. Vanhin kippo rakennuksineen ja tolppineen on täysin poissa ja edellinen hissi auttaa taakan tasaamisessa.

Toinen merkittävä muutos hissijärjestelyihin on uusi hissikorttipohja. Edellinen pusuhuulinen oli kuitenkin pärjäillyt jo pari talvea ilman minkäänlaista päivitystä. Oli jo aikakin?

Edellisiä merkittävämpi muutos löytyi Mayrhofenin Scheulingstrasselta. Ei, Scotty on ennallaan, mutta Seekerin alakerta on täysin rempattu. Poissa on baari, jossa on monet afterioluet juotu, ja tilalla jos jonkinlaista tuoteräkkiä. Valikoima on aikaisempaa laajempi ja huomattavasti taktisemmin esillä. Fenkyn mukaan homma jatkuu ja alakerrasta tulee poikien puoli yläkerran jäädessä tyttöjen valtakunnaksi. Ilmeisesti myös jonkinlainen anniskelukulmaus on tulossa takaisin. Poikien puolelle tietysti.

Jos nyt jotain erikoisnegativiisia muutoksia haluaa laaksosta hakea, niin yhdyshissitaulut näyttävät ehkä aikasempaa enemmän mitä sattuu. Aikaisempina talvina taulut ovat suht hyvin pitäneet paikkaansa, mutta tällä kertaa jäimme porukan kanssa välihissin porteille seurailemaan lumen kolaustoimia. Ranskan arki nyt myös Zillertalissa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti


 

Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds.
No part of the content or the blog may be reproduced without prior written permission.