Pitkän ja tuskaisen hankintakierroksen jälkeen hommasin kauden alkupuolella Ortovoxin Free Rider 24 -repun nimenomaan laskukäyttöön. Kokemukset ensimmäiseltä talvelta ovat erittäin positiivisia.
Laskureppua etsiessä tarkoituksena oli löytää pienehkö reppu (n. 25 litraa), johon vyöryvälineiden lisäksi mahtuisi kuitenkin kamera, eväät ja pikkutilpehööriä. Enemmän kuin suotavaa oli kiinnitysmekanismi lumilaudalle ja mielellään sellainen, jossa sitä lautaa oikeasti voisi vielä kantaakin. Lisäksi suositeltavana pidin mahdollisuutta kiinnittää reppuun noususukset mahdollisia hiihtovaelluskeikkoja varten. Vaatimusten yhdistelmä osoittautui yllättävän hankalaksi erityisesti DaKinelle ja Isolle Beelle.
Ortovox tarjosi kaksikin vaihtoehtoa: Free Rider 24 ja 26. Erona repuilla on selän pituus, josta sopivan valitseminen on oleellista integroidun selkäpanssarin vuoksi. Panssari oli minulle pelkkää plussaa, mutta tervetullut lisä. Valitsin siis stubumman.
Reppu täyttää kaikki ylläolevat vaatimukset ja on osoittautunut erittäin istuvaksi (ks. kuva), eikä estä laskemista sen enempää kuin mitä repulta voi odottaa. Erityisesti ajotuuleen reppu suhtautuu slikin ulkoasunsa mukaisesti. Eheä pinta auttaa myös lumien karistelussa hyvänä päivänä, sillä mitään lumitaskuja ei ulkopinnasta löydy.
Edellisen talven Ortovoxin mallisto oli vielä erittäin karkeaa muotoilultaan, mutta tämä kantolaite kestää jo katseitakin. Paksu lantiovyö hieman epäilytti, mutta se on osoittautunut toimivaksi. Reppua on siis kaikin puolin erittäin helppo suositella laskukäyttöön päiväkeikoille, joissa pääpaino on alamäellä ja hyvällä lumella. Oma arvioni on: @@@@.
EDIT: Reilun vuoden käytön jälkeisiä testituloksia.
Viime viikonloppuna yritin viihdyttää itseäni Sinivalkoisten Siipien kyydissä Rovaniemelle ja takaisin kauden viimeisellä Slammerilla. Onnistuin siinä vain osittain, vaikka kyseessä oli Valokuva Numero. Aivan niin. Ja varmaan juuri siksi.
Aikaansa ja genreänsä seuraavan aikakausijulkaisun on pakko tehdä luovaa muokkausta yleisesti käytössä olevaan kieleen ja erityisesti kielioppisäännöstöön. Tämä on perusteltavissa ylläolevan lisäksi myös lukijakunnan lukukokemuksen parantamisella, kun puhutaan "samaa kieltä".
Kielenhuollosta tekstissä ei kuitenkaan ole mielestäni perusteltua luistaa siksi, että lukijat eivät tiedä, mikä on oikein ja väärin, tai siksi, että ei nyt vaan jaksa. Varsinkin kun lukijakunnalleen esikuvallisen medialla olisi hyvä mahdollisuus vähän opastaa junnuja oikealle tielle. Eihän kaiken tarvitse olla pilkulleen (oho), mutta saman kappeleen lukeminen viiteen kertaan on perin turhauttavaa.
Kysymyshän on loppupeleissä tekstin luettavuudesta ja sen ymmärrettävyydestä eli viestin perille menosta. Viestiminen ja viestin ymmärtäminen lienee peruste koko aikakausijulkaisun tuottamiselle. Tämänhetkinen viestinnän taso vaatii merkittäviä sisälukuharjoitteita lukijalta, joka näin tuntee itsensä helposti aliarvioiduksi.
Onneksi sekaan mahtuu myös muutamia kirjoittajia, jotka tietävät, mihin pilkku tulee ja, että yhdyssana on yhdyssana. Kiitos Tuukka. Toivon, että kesäkauden aikana lehden toimitus miettii hiukan tekstintuottamiskuvioitaan. Osaajia näköjään löytyy, joten kiinnostuksestako se jää kiinni. Toivottavasti ei.
Suomessa on tilaa ainakin yhdelle laadukkaalle lumilauta-aiheiselle aikakausijulkaisulle. Helposti.
Relaa.comissa on astetta vilkkaampaa keskustelua herättänyt Pallakselta uutisoidut muutostyöt. Hotelli uusiksi ja Taivaskerolle hissi. Kyseessä on siis keskuksen kolmas hissi.
Porukka piirtelee uhkakuvia Tunturi-Lapin dokaantumisesta ja kansallispuistoalueen vessoittumisesta. Peloilla on varmasti vinhan perä, mutta olisikohan pienen todellisuustarkistuksen (kyllä, saan sanoa noin) paikka. 500 vuodepaikkaa ja kolme hissiä tuskin saa täysin posketonta buumia aikaiseksi tammikuiseen kansallispuistoon, jossa on sysipimeää ja helvetin kylmää, vaikka kuinka ilmasto jatkaisi lämpenemistä.
Mielipiteen muodostus on hyvästä, joten jään kuuntelemaan keskustelua.
Tahkolla järjestettiin viime viikonloppuna lumilautailun SM-kilpailut (tsekkaa tiedote). Kaikenlaisissa kissanristiäisissä on tullut pyörittyä, mutta justiinsakin tuollaiset arvokisat ovat jääneet väliin.
Siinähän sitä sitten pällisteltiin slopestyleä harmaassa Savon keväässä. Yht'äkkiä Autin poika Antti paukkaa hyppyristä perässään Piiroisen Peetu. "Eihän tuo touhu mitenkään voi mahtua kisaformaattiin", sanoi ajatus pääni sisällä. Totta. Pojilla ei ollut pelipaitaa päällä, eivätkä he tällä kertaa osallistuneet näihin kisoihin. Ei aina tarvi. Välillä voi vetää vaan ja viihdyttää kansaa.
Pyörittelin päässäni tilannetta ja mietin, että onko tuo nyt ylimielistä pullistelua vai kapinointia organisoitua tilaisuutta vastaan. Tahdon kuitenkin uskoa, että jätkät totesivat pelaavansa eri pelikentillä ja antoivat muiden paistatella kotimaan parrasvaloissa. Koska ei aina tarvi ite. Onhan se hyvä, että joku lietsoo kisaporukkaa isompiin juttuihin ja pitää kansan kädet lämpimänä. Tosin siinä jeesas myös Fernetin promo-teltta. Ehkä maailma ei sittenkään ole ihan niin suorituskeskeinen. Ehkä.
Joka tapauksessa komeita ilmoja ja mukavaa ajanvietettä. Onneksi olkoon voittajille ja muuten vaan hyvin vetäneille. Ja kiitos paipin lainasta kisojen jälkeen. Ja I Walk the Linelle illan keikasta.
OnBoard kysäisee uusimmassa numerossaan kasalta laskijoita, kuka heidän mielestään veti tämän talven taltioinneissa parhaan pätkän. Kourallinen ammattiliukujia taputtelee kavereitaan olalle ja ovat niin stoked jonkun vetämisestä. Näinhän se menee.
Mietin omaa preferenssiäni ja pikku hiljaa ymmärsin, miksi huutomerkkejä viljeltiin noissa lausunnoissa muita välimerkkejä enemmän. Wolle Nyvelt tiputtaa Standard Filmisin kauden tuotannossa Optimistic?:ssa sellaisen alun, että muistan haukkoneeni henkeä hetken aikaa. Tsekkaa itse ja ole jotain mieltä.
OnBoardin asiakaspalvelulle se isompi kiitos myöhästyneen numeron nopeasta jälkitoimituksessa. Saattaa olla, että noita on nyt sitten kaksi.