Mayrhofen kyläkabiini nostaa Penkenin hiihtoalueelle, jonka perällä siintää Wanglspitzin huippu. Huipulle nostaa Tux 150er -hissi, joka on myös yhdyshissi Rastkogelin ja Eggalmin hiihtoalueille. Wanglspitz tarjoaa nautinnolliset ja monipuoliset maastot off piste -laskuun.

TakakulhoTakakulho aloittelijoille
Hissin yläasemalta lähtee siirtymä Rastkogelin rinnealueelle. Tämän siirtymän varrelta voi poiketa mistä tahansa kohtaa oikealle niin kutsuttuun takakulhoon. Maasto on lepposasti kumpuilevaa ja sopii loistavasti aloittelevan takamaastolaskijan harjoittelutantereeksi, sillä jyrkempää laskettavaa ei matkalta löydy. Lasku päätyy Horbergtaliin, josta pääsee laakson toista laitaa siirtymää suoraan parkin yläpuolelle.

Etukulho edistyneemmille
Niille, joille takakulho saa aikaiseksi vauhdin hurmaa, tarjoaa Wanglspitz etukulhon. Matkaan lähdetään hissin yläasemalta suoraan oikealle harjanteen päällä, kunnes etuvasemmalle aukeaa isohko kuru. Tästä kohti pääsee laskemaan tasaisen jyrkkää laskua mukavan pätkän aina Horbergtalin pohjalle, josta poistuminen samaa reitti takakulhon kanssa. Lasku ei ole hankala, eikä jyrkkyys pöyristytä tottunutta laskijaa. Nautiskelijain reitti jälleen kerran.

Pääseinän kurut osaajille
Vakaan lumen aikaan Wanglspitzin kuruinen etuseinä, jota vasten hissi nousee, tarjoaa monipuolisia linjoja osaaville laskijoille. Kuruja löytyy kapeista vähän väljempiin, mutta isoa kenttää ei tällä seinällä löydy. Linja kannattaa tsekata hissistä tarkasti, ettei ylläty epämiellyttävästi. Nämä kurut ovat myös tunnetun herkkiä valumaan, joten varovaisuus on hyvä pitää Pyhän Kolmikon (tm) lisäksi matkassa.

Wanglspitz lumisateessaSivuseinä nautiskelijoille
Etuseinän oikealle puolelle alhaalta katsoen jää leveä siivu mukavaa maastoa laskettavaksi. Hissin yläasemalta suunta rinnettä pitkin, kunnes rinteen jyrkin osa muuttuu siirtymäksi. Tämän jälkeen linjoille pääsee mistä kohtaa tahansa vasemmalle. Mitä aikaisemmin lähtee, sitä jyrkempää siivua on tiedossa. Tarjolla on kurupätkiä, isompaa kenttää, pusikkoa, ryteikköä ja ojia. Lasku päätyy kabiinin linjalle, josta suunnistaminen hissille onnistuu lumisemmallakin kelillä. Ai niin. Tämä reitti toimii myös lumisateella kiitos rehuston.

Kaikenlaista herkkua on siis tarjolla ja vielä hyvinkin helposti lähestyttävissä. Yleensä ei ole mikään erikoisen kiiruskaan, koska ei sitä asialle omistautunutta jengiä noilla kulmilla niiin paljoa ole.

Selväähän se on, että tuttuihin maisemiin palaaminen herättää tutut tunteet erityisesti, jos fiilikset ovat olleet aikaisemmin hyviä. Zillertal korostaa tätä tunnetta laakson päässä olevalla tunnelilla, jonka läpi mestoille pamahtaa sekä laakson muodostavilla vuorenseinämillä, jotka kohoavat pienen kulkijan kummallekin puolelle.

Pönttö oot itePääsiäisloma meni todella mukavasti tutuissa maisemissa tarjoten laadukasta laskua komeissa maisemissa ja erittäin hyvässä lumessa - ilman rinnekartan tulkitsemisen aiheuttamia vaikeuksia. Illat kuluivat hyvässä seurassa paikallisen ruuan täyttäessä joka ikisen pulkkailusta uupuneen solun. Agentti, Apropos ja muut kulmat tarjosivat edelleen hyvät puitteeet nesteytykseen, vaikka savuun ei oikein meinaa millään tottua.

Pöllin täti hoiti majoituksen ja yllätti merkittävällä rabatsulla mummolassa vietetystä yöstä. Kylän lepposimmasta afterista ja Hintertuxin lautaan jättämistä jäljistä huolehti Seeker. Miten ihmeessä sitä voisi tuntea olonsa kotoisammaksi tai tervetulleemmaksi?

Mites se taivaansininen hissiyhtiö asian ilmaiseekaan? So müssen Berge sein.

Jumalalliset paastoavat, vetävät mämmiä ja pohtivat elämän vakavuutta. Jumalattomat lähtevät Alpeille. Viiden päivän pikapyrähdyksen kohteena tuttu Zillertal ja Mayrhofen. Ihan vaan siksi, että ei tarvitse suunnistaa.Mun tossut

Lähtökohdat näyttävät olevan aika kunnossa. Talvi on ollut taas lämmin myös isossa elevaatiossa, mutta viime viikkoina on viileyden lisäksi myös satanut lunta mukavasti. Viereinen kuva kertoo oma tarinaansa viimevuotisesta jälkitalvesta samoihin aikoihin. Lumiraja on tippunut kutakuinkin tonniin. Pohjat ovat viimeisten tietojen mukaan kunnossa. Ainoa heikko arpa on tuuli, joka on pauhinut lumisateen aikana. Myöskään erilaiset lämpötilan vaihtelut eivät vakuuta meikäläistä lumipatjan jykevyydestä.

No, lääniähän riittää ja mestoja posoteltavaksi vähän kummemmissakin olosuhteissa. Onhan noita kulmia kateltu. Jälkeenpäin saatan jopa oikeasti aloitella kyseisen laakson mestojen kuvailun. Pitäiskö?

LuntaUutiset kertoivat sellaisesta käsitteestä kuin terminen talvi. Kysymys on ilmeisesti jonkinlaisesta talven määritelmästä, jossa lämpötila pysyy pakkasen puolella vähintään viisi vuorokautta yhtäjaksoisesti. Eihän tuo nyt kovin pahalta vaatimukselta kuulosta.

Niin kauan kuin Suomessa on lämpötiloja tilastoitu ei ole tullut vastaan talvea, jota ei voitaisi kutsua termiseksi. Tänä talvena näin kuitenkin on Helsingin ja varmaankin ison osan Etelä-Suomea osalta. Tällaista tilannetta on kyllä ounasteltu, mutta kylmän faktan naamaan lyöminen tuntuu aina yhtä kovalta.

Jos kyseessä olisi jokin urheilulaji, aloitettaisin kauden päätteessä hullu motivointi ensi kautta varten ja vakuuteltaisiin puolin ja toisin, kuinka paljon paremmin silloin homma kulkeekaan. Eri asia on, löytyykö tähän kohtaan vastaavaa uskoa.

Pari talvea sitten liimasin PowerBookkini hiirijutskan viereen tarran, jossa yläreunassa lukee "Learn something new". Kaksivärisessä (vai onko niitä silloin vain yksi) kuvassa Joku Jätkä haikkaa paipin hyllyä pulkka poikittain selän takana. Toissailtana opin jotain uutta paipissa, joskin ylöspäin köröttelin Ruka Expressillä.

Oli huippua. Kolmistaan Mepan ja Malmiksen kanssa päästiin posottamaan runsaasti valaistua Rukan paippia ilman minkäänlaista jonottelua tai nilkeille huutelua. Kaarien kunto oli hyvä, vaikka kourua ei oltukaan juuri ajettu. Ja jokainen oppi jotain. Tosin muut kaksi lähinnä oppivat uudestaan jotain.

Mediassa on keskusteltu tänä talvena erityisesti koko paippirakenteiden olemassaolon oikeutuksesta ja sen kannattavuudesta. Lunta ei ole liikoja ja ylläpitäminen on työlästä. Menemättä yksityiskohtiin voin todeta lähiaikojen kokemusten vahvistavan tuntemustani, että kyllä sellainen kannattaa kyhätä. Laskeminen on taas ihan erilaista ja uutta ja hienoa. Kokemus, jota ei voi korvata millään reilihäkkyrällä.

Seuraa linkkivinkki: jeremyjones.info.

Kaikkien hullujen linjojen rämäpäinen velipoika on kyhännyt itselleen WordPressin avustuksella verkkosivuston, jossa kertoo seikkailuistaan. Pikaisella tutustumisella kaverilla pysyy näppis jotenkin hallussa ja kuvamateriaalia ainakin riittää. Käykää tsekkaa.

Jeremy Jones on siis murtomaamiehiä. Vetää siis sukkana sitä semmosta murtsikkaa, joka on pistetty pahasti vinoon. Viimeisin palkinto tuli jostain La Graven kisasta, johon herra lähti kuulemma ihan vaan vetämään lepposia linjoja. Voitte jostain leffasta (YouTube-hakuun "jeremy jones") katsoa, mitä tämä herra pitää lepposana.


 

Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds.
No part of the content or the blog may be reproduced without prior written permission.